Neiti punapää - Luku 1

~ Jenyfer Barlowe ~

• • •

Sinä olet suojelushenki

Kuolema on asia, jota en tiedä mitä se tarkoittaa. Suru on minulle vieras tunne. Veri on pelottava sana. Ja ihminen… Minä olen ihminen.

Juoksen tiheässä havumetsässä ilman kenkiä, punaiset hiukset vapaina. Tunnen tuulen humisevan korvissani, kivet ja kävyt pistelevän jalkapohjiani ja hiuksiini tarttuvan puun oksija.

 Tämä on vapautta! Ei tarvitse huolehtia tulevasta, vaan pystyy elämään täysin rinnoin hetkessä.

 Saavun metsän päätyttyä isolle heinä pellolle. Sen toisella puolella näkyy iso valkoinen puutalo. Levitän käteni heinän ylle ja nostan katseen taivaalle lentävälle kotkalle. Yritän pysyä kotkan vauhdissa, mutta pian kotka katoaa silmistäni ja näen kuinka pellon heinät lähestyivät silmiäni.

Nauran selälläni heinien keskellä kädet silmilläni peittääkseni häikäisevän auringon.

Rosemary: Jenyfer! Jenyfer! Tulehan syömään, illallinen on jo pöydässä!

Kapuan ylös maasta hoiperrellen pellon viereiselle hiekkatielle, joka johtaa talolle. Talon terassilla seisoo punahiuksinen nainen hieman kärsimättömän näköisenä.

Kävelen talolle päin pyyhkien multaa pois punaisesta mekostani, jotta Rosemary ei pahastuisi liasta vaatteistani.

Rosemary: *tiputtaa katseensa jalkoihini* Jenyfer, olet loukannut itsesi! Tulehan, haava pitää puhdistaa ennen, kun se tulehtuu!

Jenyfer: *vilkaisee punoittavaa ruhjetta polvessa* Rauhoitu äiti! Se on vain pieni ruhje polvessa.

Istun keittiön tuolilla vasen jalka äidin sylissä. Hän putsaa haavaani, jonka hiekanmuruset kirveltelevät mukavasti.

Esme: *kävelee keittiöön yllättynyt ilme kasvoillaan* Päätit sitten tuoda koko metsä tänne.

Jenyfer: *katsoo Esmeä kysyvästi, kunnes huomaa pitkät punaiset hiuksensa latvat puun oksien, lehtien ja pellon heinien peitossa.

Esme: *naurahtaa huvittuneena* Tärkeintä on se, että sinulla oli hauskaa.

 *ottaa harjan ruokapöydältä ja alkaa harjaamaa Jenyferin hiuksia*

Jenyfer: *tarkkailee jalkaansa lasittuneena*

Rosemary: *kietoo valkoisen sideharson tytön jalkaan* Noin. Nyt et saa mennä ulos riehumaan! Haavan pitää saada parantua rauhassa.

Jenyfer: *hymähtää hiljaa katse kiinni polvissaan välttääkseen kiusallisen katsekontaktin*

Rosemary: *kumartuu tytön eteen* Mitä sanotaan?

Jenyfer: *kietoo kätensä Rosemaryn niskan ympärille* Kiitos! *hihkaisee nopeasti ja juoksee yläkertaan sotkuiset hiukset perässä laahaten*

 

Ilta on hämärtynyt.

Istun vaalealla sängylläni soittaen pientä puista ukulelea hyräillen sen rytmissä.

Havahdun alakerrasta huolestuneen kuuloiseen keskusteluun. Hiivin ulos huoneestani kuuntelemaan puhetta yläkerran kaiteiden takse.

 Jenyfer: *silmät jähmettyy Esmeen ja Rosemaryyn puhumassa hämärässä valossa keittiössä*

Esme: *nojaa kädet silmillään pöytää vasten* Mitä me teemme Rosemary?

Rosemary: *katsoo huolestuneena tyhjyyteen* E-en tosiaan tiedä. Barakieiltä ei ole enää kuulunut mitään?

Esme: *huokaisee raskaasti* Ei. Koko hallinto on kaatunut. *kuiskaa ääni väristen* Mikään ei enää suojele meitä. Vaara voi iskeä meihin hetkenä minä hyvänsä.

Rosemary: *Polvistuu Esmen viereen ja tarttuu hänen käsivarresta* Esme pyydän. Älä anna näyttää tilanteen oikeaa vakavuutta! Mi-minä *ääni sortuu ja purskahtaa kyyneliin*

Esme: *kääntää katseensa Rosemaryyn ja ottaa hänet isoon syleilyynsä* Anna anteeksi Rosemary.

Rosemary: *pyyhkii kyyneliä* Ei tämä ole sinun syytäsi. Ilman sinua ja tätä paikkaa olisimme jo vainaa.

Esme: *katse haikenee* Mitä me tehdään Jenyferin suhteen?

Rosemary: *pujottaa avainkaulakorun kaulastaan* En ikinä unohda sitä, kun annoit tämän korun minulle. *nostaa katseensa Esmeen* Se oli elämäni paras hetki ja on vieläkin. Kaikki ne muistot kulkevat aina mukanamme… Riippumatta siitä, missä olemme. Nyt sen on aika jatkaa matkaansa uudella kantajalla. *laskee korun Esmen käsiin*

Esme: *muistelee vanhoja aikoja herkistyneenä* Olet oikeassa. Niin aikaiselta kun se kuulostaa, mutta nyt on se hetki.

Esme: *suutelee Rosemarya ja kävelee kohti yläkerran portaita*

 Jenyfer: *kiiruhtaa pikaisesti huoneeseensa*

Haluan niin paljon mennä kysymään Esmeltä mistä oli kyse, mutta pelkään tilanteen olevan liian huono siihen. Uteliaisuuteni viee lopulta vallan ja lähden kysymään Esmeltä tilannetta.

Huoneen ovi on kiinni.

Jenyfer: *alkaa epäröimää päätöstään*

 Jenyfer: *koputtaa varovasti ovea*

Oven takaa kuuluu rauhallinen ääni.

”Sisään.”

Jenyfer: *avaa huoneen oven ja huomaa Esmen istuvan sängyllään paksu kirja kädessä*

Esme: Hei Jenyfer. Onko sinulla jotain asiaa?
Jenyfer: *hieman epäröiden* Umm… Mistä sinä ja Rosemary puhuitte?
Esme: *pirteä ilme harmaantuu ja painaa katseen hitaasti kirjaan*
Ei se ollut mitään vakavaa… Juttelimme vain asioista.
 Jenyfer: *vastaa nopeasti* Mistä asioista?
Esme: *katsahtaa Jenyferiin hermostunut hymy kasvoillaan*
Voi kultaseni… Juttelimme tästä päivästä… Ei mitään mistä sinun pitäisi olla huolissasi.
Jenyfer: *alkaa hermostua Esmen valheista* Älä valehtele minulle! Kai minä nyt kuulin keskustelunne keittiössä.
Esme: *katse kalpenee ja seuraa syvä hiljaisuus*

 Mietin, että sanoinko jotain pahaa vai miksi Esme on yhtäkkiä niin hiljaa.
Esme: *huokaisee väsyneesti* Suljetko sen oven ja istuisit tähän viereen, Jenyfer?
Jenyfer: *laittaa oven kiinni ja istahtaa Esmen viereen*
Esme: Tiesin tämän päivän vielä joskus koittavan, mutta en olisi ikinä uskonut sen tapahtuvan näin pian. *katsoo ilmeettömänä tyhjyyteen*
Jenyfer: Mi-mistä sinä puhut?
Esme: Mikään ei palaa enää ennalleen. Kaikki on muuttunut ja pian mekin muutumme. Ei ole paluuta entiseen elämään.
Olen aivan hiljaa. Pelästyin Esmen sanoja. Odotan hänen jatkavan, mutta se ahdistavan pitkä hiljaisuus alkoi käydä pelottavaksi.
Esme: *laskee kirjan yöpöydälleen ja ottaa edessään olevasta lipastosta puisen neliön rasian*
Esme: *kääntyy Jenyferiin päin ja avaa rasian kannen*
Katsohan Jenyfer. Tämä on suojelushenkien kaulakoru. Sen kantaja sitoutuu koruun ja ottaa tehtäväkseen etsiä itselleen henkilön johon tuntee erityistä suojelun halua. Koru on kulkenut meillä suojelushengillä sukupolvelta toiselle ja nyt se tulee minulta sinulle.
Esme: *nostaa katseensa takaisin Jenyferiin*
Jenyfer. Sinä olet suojelushenki.